Taustaa Palestiinasta: kolonialismi, apartheid ja miehitys
Palestiinan tapahtumat esitetään joskus liian monimutkaisena ymmärtää tai niihin liittyvät ongelmat liian pitkään jatkuneina ratkaistaviksi. Tilanne on kuitenkin peruspiirteiltään yksinkertainen.
Palestiinan alue kattaa nykyisen Israelin valtion ja sen miehittämän Gazan ja Länsirannan (mukaan lukien Itä-Jerusalemin). Gaza ja Länsiranta tunnetaan yhdessä nimellä miehitetyt palestiinalaisalueet. Israel miehittää myös Syyrialle kuuluvia Golanin kukkuloita sekä Libanonilta valloittamaansa Shebaan maatilojen aluetta.
Israel ylläpitää koko alueella apartheid-järjestelmää, joka loukkaa palestiinalaisten ja syyrialaisten oikeuksia israelinjuutalaisten etuoikeuksien takaamiseksi. Israel myös estää miljoonia palestiinalaisia pakolaisia palaamasta kotiinsa, mihin heillä on kansainvälisen oikeuden mukainen oikeus.
Palestiinalainen kansalaisyhteiskunta haluaa, että Israel lopettaa miehityksen, antaa yhtäläiset oikeudet niille palestiinalaisille, jotka ovat Israelin kansalaisia, ja sallii pakolaisten palata kotiinsa. Kansainvälinen solidaarisuusliike pyrkii tukemaan palestiinalaisia ja painostamaan Israelia, jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti.
Israelin miehitys on osa apartheidia, ja molemmat ovat puolestaan osia uudisasukkaiden kolonialismia. Alla on lyhyt kuvaus näiden historiasta. Joitain lähteitä lisälukemista varten on lueteltu lopussa.